29. tammikuuta 2012

Kankeilua

Hups, en jaksannu väsää yllätystänne :D anteeks. No mutta yks yllätys med Jenninblogitus tulee ensviikolla :)


Lauantai Tulin tekemään aamutallia, ruokin hepat, loimitin ja vein ulos. Sitten söin hieman aamupalaeväitä ja aloin siivoamaan tallia. Tallin siívottuani menin ratsastamaan Silwalla. Perus tuuppailua YLEISSATULALLA, en osannu yhtään istua siellä ja hyi. Musta tulee kohta kunnon tuuppari! Tehtiin kaikkia perusjuttuja, Sylwi oli tosi pörheenä. Käveltiin lopuksi Marren & Lillin edellä puomia :D
Irtojuoksutettiin kans Dropsia, joka veteli melkosia pukkeja! Lämmittelin satulahuoneessa, korjailin lankoja ja sitten hain Nissen. Laitoin musiikin soimaan ja lähettiin talsimaan metsään ja pellolle. Nisse oli tosi höpsöllä tuulella ja tunki koko päänsä lumeen, korvat vaan näky sielt hangesta !!! Haettiin hepat sisälle ja sitten kotiin.


Sunnuntai Tultiin 11 aikaan tallille ja kuvailin kun Jenni meni Niiskulla. Vahdin lapsia ja sitten auttelin paria uutta ratsastajaa. Marre hoisi Silwan kuntoon ja viritti kanget. En oo koskaan ennen mennyt, mutta oli oikein kiva kokemus!


Marre meni ekana ja näytti mitä pitää tehä. Nousin sitten selkään ja hetken ohjien selvittelyjen jälkeen meni hienosti. Aluksi vaan jännitin liikaa etten vetäisi ohjasta, joka sitten heijastui Silwaan. Kun rentouduin, Silwa meni toosi hyvin. Se oli niin herkkä, kuunteli pientäkin apua ja aah, oli kyllä upeaa! Lyhyillä sivuilla kokosin, ja pitkillä lisäsin. Silwa oli mukava ja lopuksi otettiin viellä pikkupätkä laukkaa. Siihen oli hyvä lopettaa ja sitten neiti talliin porkkanoiden kera. Haettiin hepat sisälle ja hengattiin hetki satulahuoneessa ennen kotiinlähtöä

27. tammikuuta 2012

Perjantai♥

Viikonparas päivä ! Viikko meni hujauksessa, ihanaaihanaa !


Tallilla oltiin jossain 4 aikaan, pienen lagailun ja juttelun jälkeen hain Silwan ja Dropsin sisälle, ja Silwa sai jäädän käytävällä. Harjailin, varustin ja kentälle. Alku verkkasin normaalisti, pitkään ja hyvin. Kun verkat tehty, otin jalustimet kaulalle ja aloin tehdä 3-kaaristakiemura uraa, ja suoristuksilla joku tehtävä, kuten voltti, pysähdys, siirtyminen tai lisäys. Silwa kulki kauniissa muodossa ja oli oikein yhteistyökykyinen. Laukassa tein pari vaihtoa, jonka jälkeen jäin keskiympyrälle tekemään siirtymisiä, vieläkin ilman jalustimia! Vasta loppuverkassa otin jalkkarit takas.

Ei mulla ilman jalustimia meno oo mitenkään vastenmielistä, helpompi istua ja tulee istuttua oikein ja hyvin. Ja masulihakset kasvaa kovaa vauhtia.

Sitten otin Lillin käytävälle, harjasin ja laitoin suojat + suitset. Otin liinan ja mentiin kentälle. Juoksutin about 20 minsaa, Lillillä oli virtaa mutta kuunteli silti hyvin. Haettiin hepat sisälle, sitten temppuilin Deen kanssa, jaoin aamuheiniä ja sitten iltaruuat.


Huomenna luvassa ylläri, mutta siitä lisää sitten :) !

26. tammikuuta 2012

Alkuviikon kulumisia :) !


Maanantai Menin eka rämpii Nissen kanssa sänkkärille hankireenii, sitten ratsastin Silwalla. Neiti oli tosi tönkkö alkuu, tein paljon ympyröitä ja avoja. Silwa pehmeni vähän, mutta en saanut sitä niiiiin kivaksi mitä yleesä. Vaihdettiin Marren kanssa, ja ite hyppäsin Lillin selkään. Tein hetken käyntityötä ja sitten talliin. Tehtiin viellä ilta :)

Tiistai Nissen juoksutin heti kun tultiin tallille, Nissellä paaaaljoon virtaa,veteli kunnon spurttipätkiä pitkin kenttää. Käytiin lopuksi metsälenkki + kiipeiltiin vähän. Ratsastin myös Silwalla ilman satulaa, neiti oli aika pörheänä, mutta silti kivan rento maanantaihin verrattuna. Käytiin Dropsin kanssa rämpii pellolla ja tutustuttiin vappuhuiskaan (jota Dee tykkäs syödä) ja hulahulavanteeseen :)

Nisse on lihonu :(
Keskiviikko Olin eka Aman & Ninnin + koirien kanssa pellolla ja oli hauskaa! Vähän lumisina tultiin takas ja viritettiin kentälle pressu + pari säkkiä. Hain Dropsin ja tutustuttiin niihin, mutta Dee vaan leikki niitten kanssa, heitteli ympäriinsä ja kuopi. No huvinsa kullakin! Sitten otin Lillin käytävälle, harjasin, varustin ja mentiin kentälle. Aloin käynnissä tehä ympyröitä ja pysähdyksiä, ja jo tässä vaiheessa huomasin kuinka pajon Lillillä on virtaa. Ravailtiinkin normaalisti, kunnes yhtäkkiä neiti keksi vänkää portille, eikä auttanut pohkeet. Raipan näpäytyksillä päästiin taas liikkeelle. Yhtäkkiä Lilli sitten ponkas pystyyn, ja oltiin muuten korkeella ja sitten veti parit oikein terävät pukit siihen perään, niin arvata saattaa en pysyny kyydissä vaikka roikuinkin vähän. Nyt komeet mustelmat! Uusiks selkään, ja Lilli selvästi Ressas tippumista, ja oli oikein nätisti, jatko vaan portille punkemista. Yhessä vaiheessa sotkeutu portin naruihin, säikähti sitä ja veti pupuloikkia ja täyskäännöksen ja hupskeikkaa, taas olin maassa ! No loppuajan pysyin kyydissä ja meni oikein kivastikkin. Tehtiin viellä ilta ja sit kotia :) !

Torstai Tänään, hain heti Ninnin kanssa Silwan ja Dropsin sisälle, jätin Silwun käytävälle harjasin melko pikaisesti, varustin hepon ja sit kentälle. Silwa oli alkuun superhypermega jäykkä, mutta pitkän työskentelyn jälkeen siitä tuli hyvä, oikeastaan tosi hyvä. Treenailtiin HeC ratoja ( tai niitä kahta mitä osaan :D ) ja Sylwi oli oikein mainio varsinkin lisäyksissä. Mä jopa istuin siellä ! Loppuravit + pikkukäyntilenkki hankitreenii laitsalla, ja sitten talliin. Nappasin sitten Lillin, hoidin ja varustin + kentälle. Ei merkkiäkään eilisestä hurjastelusta, vaan neiti oli oikein nätisti ja kuunteli hyvin. Menin abaut 15 min kentällä, sitten pikku lenkki laitsalla, ja Ninni meni viellä hetken. Leikin hetken Candyn kanssa ennen kotiin lähtöä :) !


Tässä vanhempi video Sylwin lisäyksestä :)
musa kusee :D

22. tammikuuta 2012

Töttöröö !

Tänään oltiin tallilla siinä 11 maissa, ja lähdettiin heti vetämään pulkkaa Candyllä. Jenni oli ottanut koiransa Ikaroksen valjaat mukaan, jota lainailtiin. Kaikki käytiin kyydissä, välillä kaatuiltiin mutta hauskaa oli ja koirakin tykkäs! Pulkkailun jälkeen menin hakemaan Lillin. Harjailin, varustin ja menin kentälle. Aluksi Lilli oli jäykkä ja tönkkö, mutta loppu kohden parani hienosti. Laukattiin parit nostot molempiin ja meni oikein hienosti! Ravissa vielä lisäyksiä ja SilliLilli lisäs hienosti. Loppuravit + käynnit radalla.

Hetken päästä hain Sílwan, harjailin ja varustin. Kentälle vähän tuuppapuuppaa, ja Silwa oli toooosi energinen. Alkukäynneissä jo steppaili ja loikki. Tein paljon ympyröitä ja Sylwi vertyikin pian. Laukassa neiti kävi kuumana ja välillä pukitti, mutta lopuksi tosi kiva! Silwallakin tein lisäyksiä, jotka sujuivat hienosti!
Käytiin Jennin & Niiskuponin kanssa reilu 30 min loppukäynnit + miniravipätkä kauniin lumisessa maastossa ♥ Hoidin Silwan pois, annoin pvheinät ja porkkanat.
Lähdettiin viellä uusiks pulkkailee Candyn kanssa ja oli hauskaa! Monta kaatumista + persus kipee kiitos Iinan ja Ninnin kamppauksen ! Nissen kanssa temppuilin kentällä, ihan perus temppuja (kumarrus, polvistuminen, tassu, espanjalainen ym. ) Yritettiin kanssa opettaa ponia istumaan, mutta ei tajunnut ideaa. No kesällä sitten piehtaroinnin kautta ! Pääsin viellä hetkeksi Ingan selkään, oli oikein mukava tapaus!







anteeks kevensin killiin :( mut hienolilli !

Nisse ja espanialainen :) !

21. tammikuuta 2012

Hankitreeniä

Hohhoh, viime postauksessa kerroin kuinka kivaa kun oli tullut paljon lunta lisää,  ja nyt on tullut varmaan uudestaan ne samat määrät ! Ja ens viikoks luvattu vielläkin lisää lunta, hihi!
Asiasta ananakseen.


Eilenperjantaina Harjasin Silwaa varmaan 45 minsaa, ja sit käytiin vähän maastakäsin kentällä pyörimässä. Neiti oli taas kerran suloisella tuulella ja rämmittiin siellä kentällä hangessa, jota oli varmaan 30 sentttiä.
Juoksutin vielä Nissen siellä hangessa, ja yhtäkkiä kesken laukan se lähti vetää siinä ympyrällä tuhatta ja sataa, mä roikun vain liinassa ja poni varmaan 10 kierrosta meni ja välillä pomppi ja pukitti. Onse hölmö, no ainakin kaikki virrat lähti! Käveltiin loppukäynnit auratulla tiellä ja sitten poni talliin iltapalalle. Tehtiin iltatalli loppuun ja sitten kotia.

Tänäänlauantaina Ekana laskettiin pulkkamäkeä Benjaminin kanssa, kuvailtiin heppoja ja sellaista. Pian hain Lillin ja varustin neidin. Mentiin kentällä, jossa oli vielläkin reippaasti lunta, tosin osin jo tallaantunut. Uralla oli tosi hyvä mennä, ja pitkät sivut pystyi laukatakkin. Alotettiin käynnissä pysähdyksillä ja ympyröillä taivutteluilla. Sitten ravailtiin vähän ja haettiin kivaa tuntumaa, Lilli oli tänään vähän tönkkö mutta silti kuunteli tosi kivasti. Ravailun jälkeen laukkailtiin, parit nosto molempiin suuntiin. Yllättävän hyvin Lilli nosti, vaikka osaakin vain ulkopohkeella noston. Parit pukkikoikatkin tuli, mutta erittäin hyvin ekat laukat kentällä. Loppuverkat + hepo talliin. Putsailin ja rasvailin sitten suitsia, jonka jälkeen kävin kuvaamassa kun Ninniä kentällä.
Putsasin lisää kamoja kun hepat sai pvheinät, heppojen ruokatauon jälkeen nappasin Nissen ja lähettiin metsään ja sänkkärille kävelemään. Pellolla saatiin rämpiä ihan kunnolla, mutta metsässä oli kiva mennä. Nisse oli hirmusöpöllä tuulella ja mua harmittaa ku en ottanu kameraa mukaa. Vähän ennen tallia, oripoika Pellen kohalla Nisse yritti esittää kovista, muttei silti uskaltanut tehää mitää ku tietää et sais multa turpaan :D Oli niin hauskan näköstä kun vähän hörisi, ja yritti olla kovaa mut ei tehnykkää sit muuta! Voi pientä. Sitten lähdinkin kotiin :) Tänään ei oikein rattastus sujunu mun osalta, en tiiä miks. No aina ei onnistu..

Videota kun menin Lillillä, ja ei kiitos mitään negatiivista kommenttia, Lilli on kuitenkin vasta 4 ja itse en mikään huippuratsastaja.

ööh ?


ööh2 ?





PS.Kysyt minulta mitä harrastan. Vastaan, olen ratsastaja. Sanot se ei ole urheilua. Sanot se on helppoa. Sanot se ei vaadi taitoa. Sanot me vain istumme siellä. Sanot emme ole urheilijoita. Sanot että se on vain typerä harrastus. mutta kysyn sinulta Oletko koskaan luottanut johonkin niin arvaamattomaan. Johonkin jolla on oma mieli. Oletko koskaan tippunu 1.80 m 35 km tuntivaudissa. Oletko koskaan ju............ossut täysiä kohti kiinteää estettä. Oletko koskaan hypännyt minkään sinua korkeamman yli Oletko koskaan suorittanut tanssia eläimen kanssa joka ei puhu samaa kieltä. Oletko koskaan yrittänyt käsilläseisontaa liikkuvan eläimen päällä. Joten ennenkuin aliarvioit meidät. Mieti. Ymmärrätkö herkän siteen? Onko sinulla ollut koskaan joukkuekaveria joka on sinua 10 kertaa isompi? Oletko koskaan harjoitellut 5h päivässä 7 päivää viikossa? Onko sinulla koskaan ollut yhteyttä 600 kiloisen eläimen kanssa? Oletko koskaan riskeerannut elämäsi harrastuksen takia? Vieläkö luulet sen olevan helppoa...Jos luulet olet tyhmä !!!

19. tammikuuta 2012

Minä olen lentäjän poika

Keskiviikko Menin Lillillä ! Ensin kentällä pientä käynti- ja ravityöskentelyä kun toinen vähän hösäs ja pelkäs. Kun Lilli rauhottui mentiin pellolle! Neiti oli ihan innoissaan ja tykkäs hirveesti, vähän ravailtiin ennenkuin kokeiltiin laukkaa. Laukka tota noin.. No se teki ihme pupuloikkia ja mä vaan nauroin siellä kyydissä, välillä heitti isommankin pukin. Mut sieltä ei olis voinu tippua! Sitten loppuravattiin kentällä ja talutin loppukäynnit. Tehtiin viellä ilta :)

Torstai Hmm subin kautta tallille, talllilla hain heti Dropsin ja laittelin kuntoon. Lähettiin käppäilee sänkkärille Netun & Tuiskun kanssa, ja Dropsi oli intoa täynnä ! Ihan fiiliksissä ravaili siellä, mutta kun 10 minsaa oli kulunut ja Pelleponski alko vieressä riehumaan, alko tulee pukkeja. Ekassa sarjassa pysyin, mutta hetken päästä tuli toinen ja tipuin. Nousin selkään takasin ja uudelleen pukit ja alas. Sitten Dropsi astu koiven päälle ja sattu niin pirusti, no purin hammasta ja selkään. Ja kun toinen jalka ei ollut toiminta kunnossa tulin viellä 2 kertaa rodeoista alas. Sitten menin selkään ( taaas :D) ja ravattiin onnistunu pätkä ja hain liinan. Juoksutin Deetä sitten hangessa, ja esitteli hienoja raviaskelia! Oli niin pörheetä ja komiaa poikaa. Puhti loppui pian ja tarkoitus oli mennä selkään, mutta jalka oli niin kipeä etten pystynyt! Noh kuitenkin lopetettiin hyvään pätkään :)  Ainakaan ei sattunut kun tippui, lunta oli päivällä pyryttänyt 20 senttiä lisää ja upposi kivasti sinne lumeen :D !Tehtiin viellä iltatalli ja sitten kotiin ♥

Tossa 1 tippuminen videolla, ei näykkun loppu ja sekin erittäin sumeasti, ehkä ihan hyvä vaan :D!


17. tammikuuta 2012

Silwa♥

Neiti on ollut viimepäivät oikein ihana :) ! Tehty vähän rennompaa maneesin jälkeen + kun kentällä voi vain ravata.





Sunnuntaina Menin ilman satulaa, ravailua melkeenpä uralla vaan :s tein avoja ja sulkuja että sain Sylwiä ees vähän taipumaan, lopuksi neiti oli oikeastaan tosi kiva! Pukkiponi Niiskukin saapu takasin tallille, vahnat lukijat muistaa sen ? :) Menin kanssa Lillillä ! Lilli oli energinen, mutta pysyi hallussa. Oli varsinkin ravissa mukava ja kuulianen noin vauvvaksi :) 

Maanantai Yleensä ihate mondays, mut tää oli oikeestaan tosi kiva päivä! Silwalla taas ilman satulaa kattelin kun Ama ja Lilli sääti kentällä, lopuksi sain viellä pikkurodeot kun Ama ja Lilli lähti talliin ja jäätiin yksin kentälle. 3 Kertaa pukkihypyt, ihme etten tippunut! Loppukäynneiks tulin alas selästä ja tein maastakäsin juttuja, tähtitaivas + Silwaneiti joka oli halituulella, seuraili kun koira ja aah ♥ Terapiaa. Oikeesti ! Sitten Marren kyydillä kotiin :)



Tiistai NINNIN SYNTTÄRIT♥ Syötiin eka kakkua, sitten vähän istuskeltiin ja juteltiin. Kun kenttä tyhjeni päästin Silwan vapaaksi ja alettiin tehä kaikkee ihanaa maastakäsin. Seuraamista, pysähdyksiä, peruutuksia ja muuta perusjuttuja. Silwa oli taas ihan höppänä ♥ Kun tuli hälinää niin molempien keskittymiskyky herpaantu, ja otin neidin sitten narun päähän ja tehtiin jatkettiin viellä hetki. Lopuksi käytiin tarpomassa laitsalla hankitreenii, Silwa tykkäs hirveesti ja oli ihan innoissaan :))! Harjasin viellä lopuksi ja sitten autoin Amaa Lillin kanssa joka pelkäsi varjoja + ei nostanu takajalkoja. Nissenkin kanssa pyörähettiin hangessa, sain ite juosta sika lujaa ja Nisse ihan innoissan pukitteli siellä ! Toinen oli nii ilone, oli myös ihan poikki sen jälkee.. Autettiin viellä iltatallissa ja sitten kotiin :)

14. tammikuuta 2012

Maneesi♥

Hehheh, vaikka en oo mikään maneesiratsastaja, tänään siellä oli aika luksusta käydä ♥
Mutta ensin viime päiviin, torstaina kävelin Silwan kanssa ilman satulaa kentällä ja mentiin nenulleen, onneksi ei sattunut kun mua polveen, en pystyny astuu ollenkaa + kivat mustelmat mut sain seuraavana päivänä naksautettuun sen jo paikalleen :)

 Perjantaina taidettini käydä maastossa ravailemassa, kenttä kun muistuttaa luistinrataa.. Silwa oli ihan innoissaan kun ei ole pitkään aikaan päässyt tekemään kunnolla mitään. Loppuvaiheessa Sylwi veti taas koikkaloikan ja meinasin tippua, kiipesin kuitenkin takas selkään. Tallissa huomasin että Sylwillä oli pieni hokkivekki, mutta se oli niin pieni että putsasin ja laitoin helosania. Nissen kanssa treenailtiin polvistumista :)

Tänään! Tein aamun Aman kanssa ( joka tosin saapui tunnin myöhässä mut ei se mitää :D) ja sitten lähdettiin maneesiin. Kokoonpano oli seuraava: Ellu & Dewi, Ama & Sakra, Jenni & Beibi ja Ninni & Löwe + tulin ite Silwalla. Matkalla tuuli hirveästi ja olin ihan jäässä. Silwa pomppi vähän ja ne aina lämmitti mukavasti. Kaiken huipuksi jouduttiin vielä maneesin ulkopuolella venaamaan hetki ennenkuin päästiin sisään, aloin sitten heti tehdä ravailla ympyröillä + tehden parit siirtymiset. Silwa oli ihan innoissaan kun pystyi ravaamaan kunnolla hyvällä pohjalla! Hetken päästä otin  vähän laukkaa, keskiympyrällä lähinnä. Välillä tosin lyhensin ja pidensin laukkaa pitääkseen neidin hereillä. Lopuksi tehtiin parit ravilisäykset, ja kyllä lisäs! Harmi kun aluksi vain napattiin pari kuvaa :( Sitten loppuravit + hepojen paketointi loimiin ja talliin taas se hyytävän kylmä matka. Ens kerralla laitan kyllä lyhyemmät jalkkarit ! Noi ei meinanut pysyy mun jalassa ollenkaa :D mut en jaksanu alkaa säätää niitä siellä. Tallissa vaihdoin Silwalle vielä loimen ja annoin herkkuja. Haettiin heppoja sisään ja lämmiteltiin♥ Temppuilin viellä Nissen kanssa ennen kotiin lähtöä.

11. tammikuuta 2012

Nollakelit -.-

Ahh, tänään on ollut koko päivä plussan puolella ja satanut joko vettä tai räntää.No pian pitäisi pakastua..


Maanantai Ratsastin Silwalla kentällä, ravityöskentelyä vähäsen. Kenttä niin huono ettei muuta voinnut tehdä. Silwa oli aluksi ep, mutta jatkettiin käynnissä vähän jumppailua jonka jälkeen onneksi meni puhtaasti. Tehtiin viellä ilta. Kuviakaan ei ole kun niin pimeää.


Tiistai Kentällä pystyi jo vähän paremmin menemään, ilman satulaa tuuppailua. Silwa oli tosi mukava ja rento. Yhdellä pitkällä sivulla pystyi laukata, ja Sylwi oli ihan innoissaan ♥ Nissen kanssa temppuja, hieno poika! Maahanmenoa vielä ahkerasti harjotellaan :)

Keskiviikko Silwalla tuuppasin kentällä, pitkät sivut hyvässä kunnossa, lyhyet sivut + kulmat ei. Tehtiin siis paljon siirtymisiä + laukassa nostoja. Alkukankeus kesti tavallista kauemmin tänään, mutta lopuksi neiti oli taas oma upea itsensä! Siirtymisetkin sujui hienosti :) ! Tehtiin iltatalli.

Pikapostauus kun luen viellä hieman enkun kokeeseen :)
Tässä vielä video sunnuntain peltoiluun. Huom tuossa vain pomput, Silwa meni hienostikkin :)

8. tammikuuta 2012

Loma loppuu :(

Nyt on loma mennyt, ja huomenna koulun penkille ! Loma on ollut aivan ihana ja mennyt ihan hujauksessa.


Torstai Ratsastin Silwalla kentällä. Ravailua vain kun kenttä oli kova ja liukas. Silwa oli aivan ihana, tosi rento ja kuunteli hienosti! ♥

Perjantai Maastossa Aman ja Dropsin & Jennin ja Beibin kanssa. Silwa tykkäs ja teki vaan parit ilopukit, mentiin melko rauhassa kun Ama ja Dropsi vähän veteli omiaan :D Lopuks viellä hetki kentällä.

Lauantai Tehtiin Jennin kanssa aamu, eli ruokittiin hepat, vietiin ne ulos ja siivottiin talli. Oltiin tosi nopeita ja sitten hengailtiin hetki satulahuoneessa. Hain Nissen ja viritettiin ajokamat + pulkka perään ja sitten menoks ! Jenni oli taluttajana ja Nisse käyttäytyi tooosi hienosti. Tykkäs viellä kaiken lisäksi tosi paljon tosta touhusta, lopuksi viellä Alexandra ja Benjamin kyytiin :)
Ratsastin kanssa hetken Silwalla kentällä, tosi jäykkä mut lopuks ihan kiva, ei parhaimmillaan muttei huonokaan. Mitäköhän sit tehtiin ? :D En muista mut jotaan pientä kai touhuttii :)


Candy ♥

Sunnuntai 10 aikaan tallille, tallissa oli käynny vesivahinko kun Dropsi oli p*skantanu juomakippoonsa ja siitä oli vähän tulvinu yli.. Otettiin Jennin kanssa koirat ja käytiin kattoo missä kunnossa pelto on, todettiin se paljon paremmaks kun kenttä joten päätettiin suunnata sinne. Ekana meni Sakra ja Beibi ja kuvasin niitä Ninnin kanssa, sitten oli mun ja Ninni vuoro. Ninni tuli Löwellä ja meikäläinen Silwalla. Silwasta oon kuullut että innostuu sänkkärillä ja niin kyllä tekikin! Tuloksena pieni aivotärähdys ja huuli auki + mustelmia. Mutta enpäs tippunut !!!
 Kuvat voi kertoa:



Laittelen huomenna parit videot noista päivistä :) !


++++ HUIMAT KIITOKSET 40 LUKIJAA, WAU !

7. tammikuuta 2012

Jos olisin miljonääri

Anna ehdotti kivaa postausaihetta  "jos oisin miljonääri, millanen mun hevostelu olisi?"
Tosiaan musta ei taida ikinä tulla miljonääriä mutta kiva se on haaveilla :)

Miljonääri

Hevonen olisi itselleni sopiva ja tuntuisi hyvältä. Rodullakaan ei ole niin väliä :) Jos hevonen on korkea hintaluokaltaan se voisi olla hyvä hyppääjä, mielyttävä koulussa ja ihana ystävä tai halinalle. Totta kai hevosessa pitäisi myös olla vähän ponimaista luonnetta :) !
Ulkonäöltään haluaisin kimon tai mustan jolla joku kaunis valkoinen merkki päässä. Mitkään hevoset eivät ole rumia joten ulkonäkö ei ole minulle tärkein.


Talli Jos olisin tavoittelias kilparatsastaja, haluiasin tietenkin maneesit ja kävelytyskoneet sunmuut hienot vempaimet, mutta kun en ole. Toisin hevoseni tallille missä nyt käyn, eli perus maalaistalli. Kokopäivätarhaus, hyvä hoito, tilavat karsinat, säännölliset ruoka-ajat, täysihoito ja hyvä kenttä kuuluu kriteereihini. Estekalusto, maastot ja maneesi olisivat vain plussaa :)


Varusteet Miljonäärinä hevosellani olisi tietysti laadukkaat este- ja koulusatula, hyviä huopia ja loimia. Mm. Eskadroni ja Equiline. Back on Trackin selänlämmittimet kuuluisivat varmasti myös varusteisiini.
Itselläni olisi varmasti hyvät nahkasaappaat ja laadukkaita varusteita ( Kl, Pikeur, KyraK ym, ihanuuksia)


Omistaisin tietysti upean heppaauton

  en saannu isommaks :(


Normi Iida

Hevonen - ei ole, mutta ihana vuokrapolle ♥


Talli Normi yksityistalli ilman maneesia, estekalusto + upeat maastot ja superhyvä ilmapiiri :) !

Varusteet 2 merkkivaatetta, Annalta saadut kl lökärit ja Pikeurin ridapöksyt alennuksesta :) Muuten vaan jotaan vanhoja huppareita ja kollareita + sekä tietty kumpparit ♥

Heppa-autoa ei ole, vain Iidan skootteri ♥
 


Oliks tää yhtään järkevä ? :D 

4. tammikuuta 2012

Tammikuu ja vettä sataa ?

Heipparallaa taas ! Eilen en päässyt päivittelemään kun kaverin Saara oli meillä yötä. Käytiin myös tallilla pyörähtämässä.

Tallille tultuamme heppojen esittely ym. ja sitten näytin Nissen temppuilut. Pieni tempputauko oli havaittavissa, espanjalainen ei sujunut niiiiin hyvin. Hienosti silti. Käytiin viellä metässä pyörähtämässä lenkki. Ratsastettiin kanssa Silwalla ja Dropsilla. Menin ekana Silwalla ja neiti oli hieno! Vähän sai alusta taas taivutella, mutta vertyi yllättävän nopeasti. Vaikka kentällä oli 10 senttiä lunta + asteet nollantuntumassa, ei onneksi jäännyt tilsoja. Pystyi menemään siis ihan normaalisti. Laukassa otettiin mahdollisimman rentoja siirtymisiä raviin, ja ne onnistui hienosti ! Vaihdettiin sitten Saaran kanssa, menin ite Dropsin selkään ja Saara Silwalla. Dropsi oli tosi virkeä mikä oli aika ihme! Jopa käynnissä jo liikkui eteenpäin, ravailtiin ympyrällä ja sitten laukkailtiin vähän. Yht äkkiä Dropsi alkoi testailee mua, veteli kunnon pukkeja ja loikkia, en onneksi tippunut. Ihme juttu, ei oo mulla mitään tehnyt sen yhen rodeokerran jälkeen. Loppuraveissa Ropsi oli kivan rento ja miellyttävä ratsastaa.


Tänään, ekana korjailtiin Lillin tarhaa kun ei neiti oikein tahdo siellä pysyä. Lillin päästyä tarhaan se viihtyi siellä ehkä tunnin kaks, sitten tuli ulos. Sähköistä siis vain kunnolla läpi !No saatiin se kiinni, ja haettiin muutkin sisään kun alkoi satamaan VETTÄ?!?!?!??! Hyihyi, lunta kiitos!
Otin sitten Lillin käytävälle, harjasin ja varustin. Jalassa oli pieni vekki, pikkusen turvoksissa mutta ei niin pahasti että olisi edes ontunut tai aristanut pahasti.
Menin kentällä n.20 minsaa, paljon käyntityötä pysähdyksiä, ympyröitä ja sensellaisia kiemuroita. Pari kertaa rullasi päätään, mutta lopetti senkin nopeasti. Ravissa hain tasaista menoa ja taivuteltii paljon. Lilli oli tosi mukava ratsasaa noin nuoreksi! Jäi kyllä kiva fiilis neidistä.

Menin viellä Dropsilla, kentällä pientä puuppailua. Alkuun parit väistöt kera niiin pienet protestipukit että huhhuh ! Kun toi hevonen siis oikeesti osaa vetää sellasia rodeoita että oksat pois! No kuitenkin, ravissa tehtiin ympyröitä ja Dropsi oli tositosi laiska. Huhhhu että sain patistella eteenpäin. Laukassa piristy ja veti taas niitä minipukkejaan!! Laukka oli välillä tosi mukavaa ja hyvin pyörivää. Tehtiin viellä ennen loppuraveja ravissa siirtymisiä, jotka onnistui oikein hyvin! Tosi rentoja ja hyviä siirtymisiä, hienoa Dropsi! Eteenalas ravien aikana tuli lumiaura, ja Dropsi veti kaikki 4 jalkaa ilmassa koikkaloikan! Meinasin tippua, mutta kyllä siellä selässä nauratti! Hoidin Dropsin pois ja sitten henkailua satulahuoneessa ennen kotiinlähtöä.


Tossa minikoostevideo alkutunnista. Lopussa Dropsi oli niiiiiin hieno, mutta kuvaajat häipy :D! Ja kattokaa oikeest noita mini pukkeja, ei oikeesti ku nauran :DDD:D:D
ps. Hifkin maalibiisi ♥

2. tammikuuta 2012

Tavoitteita vuodelle 2012

Moni bloggaaja kirjottaa tavoitteitaan tulevalle vuodelle, joten minäkin päätin jotaan pientä väsätä :)

Ratsastaessa minulla on pari tavoitetta

1.POHJE ETEEN !!!! Mulla on nyt alkanut varsinkin silwan kanssa lipsua kun se punkee paljon sisälle.


2.Oma ryhti ja masulihakset käyttöön, jos keskityn ratsastan hyvässä ryhdissä, mutta jos en niin tulos on tämä:

Niitä vain sitten treenailemaan :) !

Ja haaveena olisi tänä vuonna päästä hyppäämään, ja esteillä kehittää hyvä ja rauhallinen istunta.
Kohta oon ollut 6 kuukautta hyppäämättä, tuskaa esteratsastajalle!

Blogin suhteen mulla on kans yks tavoite, pistää postauksiin mahdollisimman paljon KUVIA. Supertylsää lukee kuvattomia postauksia :(


Muistakaa kysellä kysymyspostaukseen :) !

1. tammikuuta 2012

Vuoden eka postaus !

Nonni, nyt on 2012 lähtenyt käyntiin hyvin aurinkoisella säällä, pakkasta kylläkin -5 astetta. Näyttää siltä että talvi tulee vihdoinkin meillekkin.


Loppuviikosta menin pari kertaa Silwalla, tuuppailin sillä ja Sylwi oli ihana ♥ Kivoin mitä koskaan mun kanssa ollut, harmi kun niin pimeää ettei nähnyt kuvaa.. Köpsyttelin kanssa aattona ilman satulaa, ennenkuin lähdettiin Johannalle viettämään mukavaa uuttavuotta!


Tänään tein ravituuppailun Silwalla, niiiiiin kova kenttä ettei voinut laukata ollenkaan. Kunhan tulisi lunta päälle niin kentästä tulisi hyvä.

HUOMIO, kaikki tätä postausta edelliset kirjotukset poistettu (: !