3. elokuuta 2012

Sweet sixteen !

Tänään olikin meikäläisen 16-vuotissynttärit! Samalla tänään oli myös viimeinen työpäiväni ja kesälomani voi siis nyt viikoksi alkaa (:  Postailukin on jäänyt, olen ollut äidin luona jonne bloggaamiseen riittävän nopea nettiyhteys on tulossa (toivottavasti!) kuukauden sisällä, mutta nyt oon iskällä ja pääsen taas kirjoittelemaan.

Keskiviikkona oli taas tunti, tehtiin taas alkuun hyvät alkuverkat, sitten ympyröillä temponhidastuksia ja siitä taas lisättyyn raviin, aivan kuten viimeksikin. Dropsi oli hyvin kuulolla ja muutenkin mukava ratsastaa! Laukassa otettiin ekana nostoja ja sen jälkeen hetki laukkailua ympyröillä. Ruvettiin tulemaan 4 ravipuomin sarjaa, ekana normiväleillä, sitten lyhyenä ja lopuksi vielä pitkinä. Dropsi oli mukava kunhan ite muistin ratsastaa! Sitten laukassa 3 puomia, ja ekat ylitykset menivät melko pupuloikiksi, mutta pari ihan ok- suoritusta tuli. Keskimmäinen puominostettiin pieneksi kavaletiksi ja Deetä ei kiinnostanut ollenkaan nostella jalkoja, joten alle laitettiin kaikkea härpäkettä. Ekana mukamas kyttäs sitä, vaikkei pelännyt sitä ollenkaan, ja meni ohi. Mulla oli ulkopohje ihan maitohapoilla kun se vaan meni suoraa pohjetta vasten ! Lopulta päästiin yli hienosti (: Pitkät ja hyvät loppuverkat ja suihkun kautta pihalle


Torstaina tuuppailin kollareissa ja lenkkareissa kevyesti, ja Dee oli ihan mukava :) Tehtiin ihan perusjuttuja vain.



Tänään oli vika työpäivä ja sen kunniaksi mul oli "työkaste", eli samantyylinen kun leirikaste. Pintelit silmillä pyörin lantalassa, ryömin turvekatoksessa ja söin jotaan valkosipuli/elektrolyytti/lese/pellavarouhesekotusta :D

Täs mä lantalas, Iida 16vee! :D

 Sain muuten heppa-aiheiset synttärilahjaks uudet hanskat, mustat Roeckelit Annalta ja Marrelta ♥♥♥  ! Ja Kl:n 29-35 kokoa olevat ratsastussukat Iinalta ♥ (: Ja tosiaan mulla on siis ihan minikokoset jalat :D  Kiitos!

Loppuunvielä video kun temppuilin Nissen kanssa eilen :)



4 kommenttia:

Elsa Pihlström kirjoitti...

Waude ja hyi, pää edellä lantalaan x)

Neksu kirjoitti...

Oi vitsit toi nisse!!
Miten sä opetit sille ton espanjalaisen käynnin?

iida kirjoitti...

raipalla kutittelin jalkaa ja aina kun liikutti sitä sai namin siit sitten vaadin aina vähä enemmi ja enemmi :)

Neksu kirjoitti...

okkkeiii.. kiitos vinkistä.. :)