7. syyskuuta 2012

Kisafiiliksiä

Tosiaan viikko takaperin Sunnuntaina oli kisat johon mun EI pitänyt mennä, ja kas kummaa kun aamupäivästä saavuin tallille, tallin ovessa oli lähtölista jossa minun ja Dropsin nimi 50-60cm luokassa. Ja kuulemma ei ollut vaihtoehtoja kun osallistua.. :D

Käytiin kävelemässä rata joka oli luojan kiitos yksinkertainen, 7 perusradalta ja 4 uusinnassa. Ekana oli lasten puomiluokka, jonka jälkeen ristikko ja sitten vasta 50-60cm, joten aikaa oli hyvin. Tulin pihalla hyvissä ajoin kävelemään ja hetken päästä päästiin verkkailemaan kentälle. Tehtiin normaali verkka, muutamat hypyt verkkaesteille jotka olivat kapea pysty ja okseri. Ekana kapeelle pystylle tuli kielto, tokana kunnon loikka (melkein tipuin!) ja kolmannella hyvin yli. Okserille saatiin muutama hyvä hyppy.

Radan 3 ekaa estettä meni hyvin, 3 esteeltä 4 oli melko tiukka kurvi, joten hypättiin Deen megapelastushypyllä sen yli, sitten piti taas kääntää seuraavalle ja tiestä tuli aika mutkikas. Drops hoiti homman hienosti ja päästiin yli. Päästiin loput perusradalta hyvin, uusinnan ekakin sujui, sitten tuli radankävelyssä jännittämäni tie, pinkiltä pystyltä melkein 90 asteen käännös eikä paljoa tilaa ollut. Hyppäsin pinkin esteen vinossa, ja saatiin hyvä tie seuraavalle. Vielä viimeinen este puhtaasti ja tuplanollat tuli!! Hieno Dee, superheppa (: !

Palkintojen jaossa jännitettiin tuloksia ja oltiin TOISIA 1 sadasosasekunnin erolla :D ! Tiukille meni, mutta Dropsiin sain olla supertyytyväinen!
Dee oli myös erään toisen kanssa isommassa luokassa ja "yhteispalkintojenjaossa" oli myös kolmas :)

Kuvia en kyllä radasta laita, oli aika järkyttävän näköstä kun kurvailtiin siellä :D !!

Alkuviikosta olen tuuppaillut muutaman kerran Deellä. Mm väistöjä, kouluradanaosien treenausta + lopuksi koko rata, siirtymisiä, temponmuutoksia jne. Dropsi on ollut tosi kiva!




Tänään tuuppasin Bellalla, perusjuttuja kentällä ja lopuksi neiti oli tosi kiva! Kasikolla tein muumia siirtymisiä ja laukassa keskiympyrällä sekä suoralla uralla. Loppuravit eteenalas ja metsälenkki.


4 kommenttia:

Elsa Pihlström kirjoitti...

Wauuude! Mut estekuvia jäin kaipaamaan :(

Elsa Pihlström kirjoitti...

Hih, mä oon varmaan sun aktiivisin kyylääjä >:)

iida kirjoitti...

ne on liian upeita tänne päädyttäväks :D niin varmaan ootki (: mut ei mua haittaa ketä kyylää, mä kirjotan omaks iloks :)

anncha kirjoitti...

::D ai Elsa luulee olevansa aktiivisin ;) veikkaan itteäni .... :D:D:D