26. heinäkuuta 2012

Tuuppailua

Heipatirallaa, tänään tosiaan oltiin siellä koulutunnilla, ja meni oikein hienosti! Vaikka olin niin rättipoikkiväsynyt tunnin jälkeen, oli niin makeeta saada monia ahaa- elämyksiä, onnistumisia ja ennenkaikkeä hyviä vinkkejä :) Kerron tarkemmin tunnista alempana, mutta ensin pari sanaa tiistaista.

Menin Dropsilla, tarkotus oli vaan saada Dee hyväksi ja sitten maastoon tyhjentelemään ajatuksia. Tein käynnissä kolmikaarista, jossa suoristuksilla aina voltit. Pikkuhiljaa Drops vertyi ja siirryttiin ravailemaan ympyröille. Laukkasin vielä verkaksi pari keskiympyrää ennenkuin tein ravissa hieman töitä, kolmikaarista niinkuin käynnissäkin, mutta volttien kohdalla pysähdykset. Dee oli oikeastaan todella mukava ratsastaa, joten lopeteltiin siinä vajaa puolen tunnin jälkeen. Mentiin maastoon laukkailemaan, oli ihanaa antaa vaan mennä täysiä ja tuulettaa omat ( ja hevosen) ajatukset pois!

                           



Tänään oli siis se valmennus, aloitettiin käynnissä ympyröillä ja volteilla, jossa piti saada hevonen kunnolla taipumaan reippaassa käynnissä. Dee taipui hienosti, vauhdista saatiin pari kertaa huomautusta, mutta loppua kohden parani. Ravissa jatkettiin samoja juttuja verkaksi, kunnolla taivuttelua ympyröillä välillä suuntaa vaihtaen. Sitten pieni huilitauko, jonka jälkeen voltilla temponhidastuksia ja voltin jälkeen keskiravia. Hidastukset sujuivat taas kerran hienosti, ollaanhan niitä treenailtu melkosen paljon. Keskiravissa mun piti olla tarkkana etten "hyökkää"  hevosen kimppuun vaan valmistelen huolella ennen kuin pyydän.
Laukassa tehtiin ensin ympyröitä ja pyrittiin saada hevoset rennoiksi, ennenkuin alettiin tehdä voltti, jossa koottiin laukkaa mahdollisimman paljon, ja voltin jälkeen taas keskilaukkaa. Dropsi oli superhyvä, ja välillä tuli tosi hienoja kokoomispätkiä! Supertyytyväinen sain olla jätkään (: Loppuravit kunnolla eteenalas, pitkät käynnit ja suihkun kautta karsinaan. Palautteena sain;
  •  Älä halvaannu sinne selkään
  • Ratsasta rohkeammin, vaadi enemmin itseltäsi. "Ihan hyvä" ei enään riitä
Siinä ne pääpiirteet taisivat ollakkin :-D Mutta kaikenkaikkiaan olin Dropsiin todella tyytyväinen, se suoritti kaikki tehtävät hienosti ja todisti että kyllä siitä löytyy se pieni kouluhevonen (; Ja ainiiin laukattiin eteenalas! Siis pari kuukautta sitten en ois ikinä voinut kuvitella tolla hevosella sitä, olisin lentäny kun leppäkeihäs sieltä selästä pukkien jälkeen, mutta nyt Drops venytti itseeään kunnolla ja laukkasi rauhassa! Ihan superhypermageeta! Valkun suusta lainaten  "Toi hevonen on sulla niinkun nyrkin ja hellan välissä, se on sulla hyvin avuilla eikä sillä oo mielessäkää heittää sua alas"


"älä halvaannu" = heitä jalustimet pois, mut oikeesi se toimi

hidastaahidastaahidastaa..

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin hienoja olette!!

-eräs ämmä

Sari kirjoitti...

Tosi kiva blogi, aloin lukemaan :) voitko käydä vastavierailulla www.munomatosisoma.blogspot.com ja jos pidät, olisi kiva jos liittyisit lukijaksi/jättäisit edes kommenttia! (: